Markus Sarantola: Tapahtui 1960-luvulla
1960-luvulla saatiin paljon aikaan. Valitsen tähän kaksi esimerkkiä:
Tuolloin rakennettiin suuri määrä julkisia rakennuksia, kuten esimerkiksi kouluja. Mikä perimmäisin asia oli pielessä rehellisinä ja loputtoman työteliäinä tunnettujen rakennusmiesten ja insinöörien toiminnassa, kun nyt 2000-luvulla joka toisessa sen aikakauden rakennuksessa on ilmennyt kosteus- tai homevaurioita? Oliko työn korkeaa laatua alettu jossain vaiheessa tietoisesti huonontaa ja menikö itsekkäiden etujen tavoittelu jonkin oikeasti tärkeän - yhteisen hyvän - edelle?
Rakentaa voi myös henkisesti, niin vaikeasti käsitettävää kuin se joidenkin mielestä ehkä onkin. Vuonna 1965 syntyi presidentti Urho Kekkosen aloitteesta valtion taidetoimikunta, joka alkoi määrätietoisesti tukea musiikkia, koska siitä katsottiin olevan hyötyä maallemme. Suomelle oli tärkeää tällaisilla toimenpiteillä kehittää kulttuurista identiteettiä, jolla maa liittyy eurooppalaiseen kulttuuritraditioon.
Maallamme oli malttia vaurastua henkisesti: Kirjastojen, urheiluhallien ja teattereiden rakentaminen ihan jokaisen kansalaisen henkistä ja fyysistä hyvinvointia ajatellen on mittava projekti - jopa menestystarina -, jonka pohjalta on voitu edelleen rakentaa oikeastaan kaikkea sitä, minkä varassa me tänäänkin sinnittelemme täällä. Jos menneinä vuosina oltaisiin kapeasti ja lyhytnäköisesti satsattu pelkästään muutamiin yleisimmin hyväksyttyihin arvoihin, sellaisiin jotka nyt tänä päivänä ovat "in", me hädin tuskin osaisimme lukea emmekä välttämättä kykenisi erottamaan kebabia pizzasta. Varmaankin olisi elämä aika rajoittunutta nyt Suomessa. Ulkomaiden suuntaan ei välttämättä kehdattaisi sanottavammin ottaa kontaktia...
Kekkonen ja hänen aikalaisensa ymmärsivät muitakin arvoja olevan olemassa kuin vain aineellisia. Aineellinen ja henkinen tulevat aina kulkemaan käsikädessä. Ken niistä kahdesta toisen poistaa, rampauttaa aivan kaiken; sillä tasolla leikkaamiseen ei siis ole varaa. Mutta laadun parantaminen ja tehostaminen on yhä mahdollista.
Minun suurin toiveeni on, että menneiden aikojen laajakatseista ymmärrystä - sen nimi on sivistys - löytyisi vielä meidänkin aikakautemme päättäjiltä. Merkityksellisten asioiden priorisointi saattaa olla vaikeaa. Se ei kuitenkaan liene mahdotonta, jos vain tahtoa nähdä asioiden syy- ja seuraussuhteita riittää. Entä kykyä? Pahempi juttu onkin sitten jos nämä sivistysasiat eivät enää nykyiselle päättäjäsukupolvelle oikeasti mitään merkitse.
Tuolloin rakennettiin suuri määrä julkisia rakennuksia, kuten esimerkiksi kouluja. Mikä perimmäisin asia oli pielessä rehellisinä ja loputtoman työteliäinä tunnettujen rakennusmiesten ja insinöörien toiminnassa, kun nyt 2000-luvulla joka toisessa sen aikakauden rakennuksessa on ilmennyt kosteus- tai homevaurioita? Oliko työn korkeaa laatua alettu jossain vaiheessa tietoisesti huonontaa ja menikö itsekkäiden etujen tavoittelu jonkin oikeasti tärkeän - yhteisen hyvän - edelle?
Rakentaa voi myös henkisesti, niin vaikeasti käsitettävää kuin se joidenkin mielestä ehkä onkin. Vuonna 1965 syntyi presidentti Urho Kekkosen aloitteesta valtion taidetoimikunta, joka alkoi määrätietoisesti tukea musiikkia, koska siitä katsottiin olevan hyötyä maallemme. Suomelle oli tärkeää tällaisilla toimenpiteillä kehittää kulttuurista identiteettiä, jolla maa liittyy eurooppalaiseen kulttuuritraditioon.
Maallamme oli malttia vaurastua henkisesti: Kirjastojen, urheiluhallien ja teattereiden rakentaminen ihan jokaisen kansalaisen henkistä ja fyysistä hyvinvointia ajatellen on mittava projekti - jopa menestystarina -, jonka pohjalta on voitu edelleen rakentaa oikeastaan kaikkea sitä, minkä varassa me tänäänkin sinnittelemme täällä. Jos menneinä vuosina oltaisiin kapeasti ja lyhytnäköisesti satsattu pelkästään muutamiin yleisimmin hyväksyttyihin arvoihin, sellaisiin jotka nyt tänä päivänä ovat "in", me hädin tuskin osaisimme lukea emmekä välttämättä kykenisi erottamaan kebabia pizzasta. Varmaankin olisi elämä aika rajoittunutta nyt Suomessa. Ulkomaiden suuntaan ei välttämättä kehdattaisi sanottavammin ottaa kontaktia...
Kekkonen ja hänen aikalaisensa ymmärsivät muitakin arvoja olevan olemassa kuin vain aineellisia. Aineellinen ja henkinen tulevat aina kulkemaan käsikädessä. Ken niistä kahdesta toisen poistaa, rampauttaa aivan kaiken; sillä tasolla leikkaamiseen ei siis ole varaa. Mutta laadun parantaminen ja tehostaminen on yhä mahdollista.
Minun suurin toiveeni on, että menneiden aikojen laajakatseista ymmärrystä - sen nimi on sivistys - löytyisi vielä meidänkin aikakautemme päättäjiltä. Merkityksellisten asioiden priorisointi saattaa olla vaikeaa. Se ei kuitenkaan liene mahdotonta, jos vain tahtoa nähdä asioiden syy- ja seuraussuhteita riittää. Entä kykyä? Pahempi juttu onkin sitten jos nämä sivistysasiat eivät enää nykyiselle päättäjäsukupolvelle oikeasti mitään merkitse.
Kommentit
Lähetä kommentti