Laulu Kuujärvestä

Lappeenrannassa on tänä vuonna erityistä aihetta juhlaan. Kaupunki täyttää 370 vuotta ja orkesterikin komeat 110 vuotta. Juhlinta alkaa torstaina 5.9. klo 19 kaupungintalon Lappeenranta-salissa. Konsertti on saanut mielikuvitusta kutkuttavan nimen Laulu Kuujärvestä ja se esitetään Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Rakuunasoittokunnan voimin.

Maarit Niiniluoto kertoo Kuujärvi-laulun historiasta: "Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, väikkyivät jossain Itä-Karjalassa, unenomaisten näkyjen, sumentuneiden silmien, kipeiden muistojen takana. Niistä oli runoillut 1943 Yrjö Jylhä, joka kuoli 1956. Seuraavana vuonna esitettiin suomalaiselle yleisölle Uuno Klamin säveltämä laulu, joka oli täynnä tunteita, muistoja, surua ja kaipausta jollekin menneelle, kuolleelle runoilijaveljelle, maisemalle."
Uuno Klamin sävellys herätti suurta huomiota sodanjälkeisessä Suomessa. "Se soi kuin Äänisen aallot, silloin kerran", kuvailee Maarit Niiniluoto.
Nyt vuonna 2019 Laulun Kuujärvestä esittää baritoni Gabriel Suovanen Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa.
Konsertin muu ohjelma on Einojuhani Rautavaaran A Requiem in our time ja Kurt Weillin
Symphonic Nocturne musikaalista Lady in the Dark. Päätösnumerona on  Jean Sibeliuksen sinfoninen runo Pohjolan tytär. Kapellimestarina on Vytautas Lukocius.





Kommentit

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *