Pianisti Melemed Mackenzie Lappeenrannassa


Jäsenkirje 140   14.3.2019

Maj Lind-voittaja Lappeenranta-salissaMelemed Mackenzie soitti ja voitti v. 2017 Maj Lind-kilpailussa Beethovenin pianokonserton nro 3. Torstaina 21.3. hän on solistina Lappeenrannassa ja soittaa saman konserton Saimaa Sinfoniettan kanssa. Ohjelman kruunaa Beethovenin Eroica sankarisinfonia. Lukocius johtaa. 

Merirosvot valloillaan Lappeenranta-salissa 28.3.Perhekonsertti on tarkoitettu seikkailua rakastaville lapsille, nuorille, vanhemmille ja isovanhemmille. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Lasten kulttuurikeskus Metkun kanssa. Shrek-fantasiaelokuvamusiikkia, tähtien sotaa ym.

Tapaus Olli Mustonen Lappeenranta-salissa 11.4. klo 19 Pianisti, kapellimestari ja säveltäjä Olli Mustonen palkittiin tänä vuonna (2019) Hindemith-musiikkipalkinnolla. 11.4. hän on Lappeenrannassa ja soittaa Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa Mozartin pianokonserton nro 19. Lisäksi kuullaan Don Giovanni-alkusoitto ja Beethovenin sinfonia nro 2.

Tuulikki Närhinsalo kertoo suomalaisesta oopperasta. Lappeenrannan pääkirjaston lainaushallissa tiistaina 19.3. klo 18 alkaen. Aiheena ”juuret” eli miten, missä ja kenen ansiosta syntyi suomalainen ooppera. 

Bravissimo ry:n vuosikokous 26.3.2019 klo 16 Konditoria-Kahvila Aleksandrassa (Toikankatu 1)Yhdistyksen kokous: käsitellään sääntömääräiset asiat, vahvistetaan tilinpäätös, suunnitellaan tulevaisuutta.Ohjelma: Viulisti Kanerva Mannermaa esittäytyy, kertoo      soittimestaan, opiskeluistaan, ajatuksistaan musiikista, konserttimestarin tehtävästä ym.Tarjoilu: kahvia, teetä, leivonnaisia. Tervetuloa.

Ennakkovinkki: Musiikkimatka Iitin musiikkijuhlille 16.kesäkuuta. Bravissimo ry. järjestää konserttimatkan bravissimolaisille sekä Lappeenrannan Konserttiyhdistyksen ja Imatran Konsa ry:n jäsenille sunnuntaina 16.6. Tulossa on musiikkijuhlatunnelmaa, Beethovenin, Brahmsin ja Tsaikovskin trioja ym. Matkasta tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä. Seuraa Bravissimon omaa sivua osoitteesta www.saimaasoi.fi.

Yhteystiedot: Rauni Lallo (puheenjohtaja) 040 551 0131, Jorma Silvonen (varapuheenjohtaja) 050 326 6995, Kirsti Leppänen (sihteeri) 050 354 4855, Rauni Mali (tiedottaja) 040 828 6560, Irene Keronen(rahastonhoitaja) 040 569 5969, Ilkka Keronen (kirjanpitäjä) 040 521 6593, Marketta Hartikainen (hallituksen jäsen) 040 841 6163.

Kommentit

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *