Harri Vuori kertoo sävellyksestään
Milko Vesalainen:
Harri Vuori (1957-) opiskeli Sibelius-Akatemiassa säveltäjien Einojuhani Rautavaaran, Paavo Heinisen ja Eero Hämeenniemen oppilaana suorittaen diplominsa vuonna 1989. Hän teki kaksi opintomatkaa Pariisiin vuosina 1989-90. Vuodesta 1993 alkaen Vuori on toiminut Helsingin yliopiston musiikkitieteen lehtorina. Monumentaalisen jylhien orkesteriteosten Kri(1988, sai 2. palkinnon Nordic Music -sävellyskilpailussa 1989) ja S-wüt (1991, sai 1. palkinnon Suomen itsenäisyyden juhlavuoden sävellyskilpailussa 1992) jälkeen Vuoren sävelkieli on saanut enemmän pehmeitä sävyjä. Tällaista rikasta väripalettia voi kuulla orkesteriteoksissa Mandelbrotin kaiut (1995) ja Ylitse kuun, alitse päivän (1999) sekä Myyttisiä kuvia (2002). Vuori on myös sinfonikko, jolla on kaksi suurimuotoista sinfoniaa. Säveltäjä kirjoittaa nyt kantaesitettävästä teoksestaan seuraavaa:
Aamusta ja tuulesta
Olen viime aikoina pyrkinyt hiukan uudistamaan tyyliäni huomattuani, että olen ajautumassa liikaa myöhäisromantiikan suuntaan. Uusi tyylini on avantgardea, mutta uskoakseni hyvin soivaa ja kaunistakin.
Olen siis menossa päinvastaiseen suuntaan kuin useimmat kollegani, jotka näyttävät eri tavoin palailevan vanhoihin, koettuihin keinovaroihin.
Tätä uutta tyyliäni edustivat jo Klang-festivaalin "Puhu minulle… unesta" ja Tampere-biennalessa kuultu "Conter Fleurette". Nyt esitettävä teos ja Hyvinkään Orkesterin toimesta marraskuussa esittykseen tuleva uusi, suuremmalle orkesterille sävelletty "Elfenmusik" ovat sitä myös.
Aamusta ja tuulesta - teoksen sen kesto on noin 15 minuuttia. Se on varmastikin sellaista musiikkia, jonka kuuluisa musiikkitieteilijä Theodor Adorno luonnehtisi roskakamusiikiksi samoin kriteerein kuin aikoinaan Sibeliuksenkin teokset; niissä kuvataan (Adornon mielestä) luontoa liian suoraan, sellaisenaan, eikä ihmisen tulkinnan tai muokkaamisen kautta.
Ensimmäinen osa "Aamusta" avautuu raikkaana, mutta äärimmäisen hitaana. Tapahtumia on ajan kulumiseen nähden minimaalisesti. Vaikka kuviot voivat olla nopeitakin, ne asettuvat kuitenkin osaksi erittäin verkkaisesti kehittyvää heräämistä. Jollakin merkillisellä tavalla teoksen sointi muistuttaa Edvard Griegin Aamutunnelmaa Peer Gynt-sarjasta, mutta siinä missä Griegin aamu valkenee nykykorvin kuultuna golfkentän laidalla turistikohteeksi muodostuneessa Norjan kansallismaisemassa, minun teokseni tapahtuu mitä villeimmässä korvessa.
Toinen osa "Tuulesta" koostuu oikeastaan yhdestä pitkästä noususta (jota voisi verrata tuulen heräämiseen) ja sen jälkeisestä rauhoittumisesta. Ensimmäiseen osaan nähden vaikutelma on vastakohtainen; niin tekstuuri kuin tapahtumistokin on varsin nopeaa. Kuullaan outoja harmonioita ja sointivärejä ja nousun päättävä myrskyä muistuttava jakso ylittää kohtuuden rajat. Vaikka osan tekstuuri rauhoittuukin loppua kohti edetessään, sointivärit muuttuvat yhä kummallisemmiksi ikään kuin tuuli puhaltaisi missä tahtoo ja näkisi jotain salattua ja ylimaallista.
Harri Vuori (1957-) opiskeli Sibelius-Akatemiassa säveltäjien Einojuhani Rautavaaran, Paavo Heinisen ja Eero Hämeenniemen oppilaana suorittaen diplominsa vuonna 1989. Hän teki kaksi opintomatkaa Pariisiin vuosina 1989-90. Vuodesta 1993 alkaen Vuori on toiminut Helsingin yliopiston musiikkitieteen lehtorina. Monumentaalisen jylhien orkesteriteosten Kri(1988, sai 2. palkinnon Nordic Music -sävellyskilpailussa 1989) ja S-wüt (1991, sai 1. palkinnon Suomen itsenäisyyden juhlavuoden sävellyskilpailussa 1992) jälkeen Vuoren sävelkieli on saanut enemmän pehmeitä sävyjä. Tällaista rikasta väripalettia voi kuulla orkesteriteoksissa Mandelbrotin kaiut (1995) ja Ylitse kuun, alitse päivän (1999) sekä Myyttisiä kuvia (2002). Vuori on myös sinfonikko, jolla on kaksi suurimuotoista sinfoniaa. Säveltäjä kirjoittaa nyt kantaesitettävästä teoksestaan seuraavaa:
Aamusta ja tuulesta
Olen viime aikoina pyrkinyt hiukan uudistamaan tyyliäni huomattuani, että olen ajautumassa liikaa myöhäisromantiikan suuntaan. Uusi tyylini on avantgardea, mutta uskoakseni hyvin soivaa ja kaunistakin.
Olen siis menossa päinvastaiseen suuntaan kuin useimmat kollegani, jotka näyttävät eri tavoin palailevan vanhoihin, koettuihin keinovaroihin.
Tätä uutta tyyliäni edustivat jo Klang-festivaalin "Puhu minulle… unesta" ja Tampere-biennalessa kuultu "Conter Fleurette". Nyt esitettävä teos ja Hyvinkään Orkesterin toimesta marraskuussa esittykseen tuleva uusi, suuremmalle orkesterille sävelletty "Elfenmusik" ovat sitä myös.
Aamusta ja tuulesta - teoksen sen kesto on noin 15 minuuttia. Se on varmastikin sellaista musiikkia, jonka kuuluisa musiikkitieteilijä Theodor Adorno luonnehtisi roskakamusiikiksi samoin kriteerein kuin aikoinaan Sibeliuksenkin teokset; niissä kuvataan (Adornon mielestä) luontoa liian suoraan, sellaisenaan, eikä ihmisen tulkinnan tai muokkaamisen kautta.
Ensimmäinen osa "Aamusta" avautuu raikkaana, mutta äärimmäisen hitaana. Tapahtumia on ajan kulumiseen nähden minimaalisesti. Vaikka kuviot voivat olla nopeitakin, ne asettuvat kuitenkin osaksi erittäin verkkaisesti kehittyvää heräämistä. Jollakin merkillisellä tavalla teoksen sointi muistuttaa Edvard Griegin Aamutunnelmaa Peer Gynt-sarjasta, mutta siinä missä Griegin aamu valkenee nykykorvin kuultuna golfkentän laidalla turistikohteeksi muodostuneessa Norjan kansallismaisemassa, minun teokseni tapahtuu mitä villeimmässä korvessa.
Toinen osa "Tuulesta" koostuu oikeastaan yhdestä pitkästä noususta (jota voisi verrata tuulen heräämiseen) ja sen jälkeisestä rauhoittumisesta. Ensimmäiseen osaan nähden vaikutelma on vastakohtainen; niin tekstuuri kuin tapahtumistokin on varsin nopeaa. Kuullaan outoja harmonioita ja sointivärejä ja nousun päättävä myrskyä muistuttava jakso ylittää kohtuuden rajat. Vaikka osan tekstuuri rauhoittuukin loppua kohti edetessään, sointivärit muuttuvat yhä kummallisemmiksi ikään kuin tuuli puhaltaisi missä tahtoo ja näkisi jotain salattua ja ylimaallista.
Kommentit
Lähetä kommentti